Heidi Utriainen ja Terho Saaristo harjoittelevat Hervannassa viidettä NääsPeksiä. ”Speksin jokaisessa näytöksessä on sekä yllättäviä neronleimauksia että karmeita mokia”, kuvailee Oopperan kummituksen ohjaaja Teemu Ojala.

Oopperan kummitus on jo viides NääsPeksi

Yleisö käskee, teekkari tekee

Teekkarit ja lääketieteen opiskelijat kursivat kokoon yhteistä speksi-näytelmäänsä jo viidettä kertaa. Marraskuun lopulla esitettävä NääsPeksi on tällä kertaa nimeltään Oopperan kummitus. Tamperelaiset vievät speksinsä myös Ouluun, Helsinkiin ja Espooseen.

Suurin osa speksin esiintyjistä opiskelee Tampereen teknillisessä korkeakoulussa, joten näytelmää harjoitellaan Hervannassa Konetalossa.

Ohjaaja on lainattu yliopistolta. Neljä aiempaakin speksiä ohjannut Teemu Ojala opiskelee teatterin ja draaman tutkimusta.

Speksi on siitä erikoinen teatterin muoto, että sen tekevät yleisö ja esiintyjät yhdessä. Ojalan mukaan onnistuneessa speksissä on musiikkia ja näytelmää tunti kumpaakin sekä improvisaatiota yhteensä puolisen tuntia.

Speksissä juoni kulkee koko ajan eteenpäin, mutta yleisö voi vaikuttaa tarinan muotoon huutamalla esiintyjille ohjeita. Huutamalla ”Omstart!” katsojat saavat nähdä saman kohtauksen uudestaan mutta eri versiona.

NääsPeksin budjetti on noin 100 000 vanhaa markkaa.

”Me ollaan aika hyvin onnistuttu törsäämään rahaa joka vuosi. Sitten on toivottu, että saadaan lipputuloista takaisin”, mainitsee jo neljättä kertaa speksissä näyttelevä Aleksi Kallinen.

”Tähän asti on onnistuttu. Mitään ei jää säästöön, mutta ei tule persnettoakaan”, Ojala lisää.

Sponsoreille myydään mainostilaa myös näytelmän tekstiin. Maksetut mainokset tosin annetaan yleisölle ronskisti ilmi: mainosrepliikin jälkeen kuuluu kassakoneen kilahdus.

Upsalasta Otaniemeen

Speksi on lähtöisin Englannista, mutta Suomeen perinne saapui Ruotsin kautta. 1500-luvun Upsalassa ylioppilaille opetettiin latinaa teatterin avulla. Näytelmät perustuivat klassisiin teemoihin, ja nykyäänkin speksin pohjana on yleensä jokin historiallinen teos tai klassikkoromaani.

Teekkarit toivat hupailun Suomeen vuonna 1933. 1960-luvun lopussa perinne joutui väistymään aatteen palon tieltä. Speksi herätettiin Otaniemessä henkiin vasta 90-luvulla.

Nykyään komediaa ja musikaalia sekoittavia speksejä tehtailevat teekkarit, kauppatieteilijät ja lääkisläiset ympäri Suomen.

NääsPeksi on Suomen ainoa teekkareiden ja lääkisläisten yhteinen speksi.

Ensimmäinen NääsPeksi, Hamlet – räävitön murhenäytelmä, oli tarkoitettu kokeiluksi, mutta siitä sukeutui kaksituntinen spektaakkeli. Ongelmitta se ei tosin syntynyt.

”Kenraaliharjoitus oli täydellinen katastrofi. Hamletin formula meni säleiksi, sähköt katkesivat, valomies kaatoi Pepsit valopöytään, yhdeltä näyttelijältä meni nivelsiteet, ja päätähti häipyi ovet paukkuen.”

”Oulussa taustakangas putosi pääosan esittäjän niskaan”, Ojala muistelee.

Epäonnisesta alusta huolimatta NääsPeksistä syntyi vuosittainen perinne. Tänä vuonna mukana on peräti 70 ihmistä erilaisissa tehtävissä.

Varsinaisia rooleja on 17, tanssiryhmään kuuluu 7 henkeä ja bändissä soittaa 14. Soittimet vaihtelevat sähkökitarasta oboeen ja tuubaan.

Halukkaita esiintyjiä olisi tyrkyllä enemmänkin. Karu karsinta tehdään pääsykokeissa.

”Teekkareilla ei juuri ole muuta teatteritoimintaa, joten speksiin on tunkua”, Ojala selittää.

Speksin tekeminen vaatii melkoista omistautumista. Treenejä on kolmena iltana viikossa. Näytelmää treenataan kolme tai neljä tuntia kerrallaan. Bändi treenaa vasta iltakymmeneltä, sillä muita yhteisiä aikoja ei soittajien kalentereissa ole.

Speksi vaatii aikaa ja hikeä

Speksin kokoaminen alkaa loppukesästä. Käsikirjoitus tehdään ryhmätyönä mökillä – eikä tuvasta ei tulla ulos ennen kuin speksi on valmis.

Seuraavaksi on vuorossa improvisaatiokurssi lukukauden alussa. ”Improkurssille voi tulla, vaikka ei speksiin osallistuisikaan, ja speksiin voi pyrkiä käymättä improkurssia.”

NääsPeksi on kokonsa puolesta verrattavissa laitosteattereiden massiivisiin musikaaleihin.

”Speksi on muuttunut ammattimaisemmaksi, mutta kuitenkin siinä on säilynyt opiskelijoille ominainen räävitön ja retee meininki”, Ojala kuvailee. ”Esityksestä ei voi tulla omahyväisen pompöösiä, koska yleisö voi koska tahansa vetää maton alta.”

Näyttelijät voivat myös tehdä yleisölle jäyniä. Kun naisnäyttelijälle huudetaan ”housut alas”, pöksynsä laskeekin lavastemies. Tai kun ravintolan asiakkaan käsketään nostaa jalat pöydälle, tarjoilija nouseekin pöydän päälle seisomaan.

Speksin harjoituksissa ei huudella omstartteja, jotta improvisaatioista ei katoaisi tuoreus. ”Voi käydä niin, että lavalla impro ei suju yhtä hyvin kuin harjoituksissa, koska näyttelijä kokee toistavansa vanhaa”, Ojala kertoo.

”Toisaalta joskus olemme laskeneet sen varaan, että yleisö huutaa johonkin tiettyyn kohtaan. Sitten ollaan pulassa, kun yleisö ei reagoikaan halutulla tavalla.”

Jutun kirjoittanut: Johanna Vehkoo
Lähde: Aviisi