Harri Kailanto
Valmistuin DI:ksi syksyllä 2006 (7 vuoden tiukan rutistuksen jälkeen). Nyttemmin töissä TTY:n lääketieteellisen tekniikan laitoksella.
Pääasiassa näytellyt, mutta myös käsikirjoittanut, kirjoittanut laulujen sanoja ja tuottanut.
Matka maailman ympäri, Niskavuoren valloitus, Oidipus, Oopperan kummitus, Vamppeja ja viulukoteloita ja Blade Runner. Tsaarin kuriiriinkin kirjoitin jokusen rivin, joten nimi löytyy Creditseistä.
Fuksivuonna improkurssin kautta. Näytteleminen kiinnosti ja isoveljeltä (Yksi NääsPeksin perustajista) olin proggiksesta kuullut.
Todella hyvin.
Ison läjän kavereita ja näyttelijäkokemusta sekä hyviä muistoja ja mainetta.
Vaikea eritellä parasta. Se on se fiilis koko produktion aikana.
Se, että yleisö saa osallistua ja kaikilla on hauskaa.
Ainakin improvisaatiokurssilla, ennen speksiä ne, jotka kurssin käyvät. Varsinaisena harjoituskautena improilu jää vähemmäksi. Osa porukasta improilee myös keväällä speksin improryhmässä, joka keikkailee hyvin epäsäännöllisesti.
Kyllä se tuntuu nimenomaan haasteelta, johon on vastattava. Ei sitä kuitenkaan ehdi liikoja pohtimaan vaan vetäisee jotain, mitä sattuu tulemaan mieleen ja yrittää sitten palata käsikseen. Lavalta päästyään ehtii vasta miettimään, että "menipäs hyvin" tai "hitto, kun en keksinyt siihen mitään järkevää".
NääsPeksi on sekä budjettinsa, tekijäjoukkonsa että yleisömääriensä puolesta isoin teatteriproduktio, missä olen ikinä esiintynyt, joten ihan hyvältä se tuntuu :)
Vaikeaa sanoa. Ennakko-odotuksia ei muistaakseni hirveästi ollut ja nyt, kun niitä on tehnyt useamman niin tuntuu siltä, että ainahan tämä on tälläistä ollut. Tosi mukavaa se ainakin on, joskin melko aikaa vievää.
Improvisaation osuus on suurin ero. Ja lisäksi ehkä se, ettei kaikissa muissa pääse laulamaan. Speksissä näkyy myös hyvin selvästi se, että kaikki tekevät vähän kaikkea eikä kukaan silti oo välttämättä sen alan ammattilainen. Se lisää mun mielestäni ryhmähenkeä. Kiertue-elämä noin isolla porukalla on myös erilaista ja tosi hauskaa.
Sirkusta.
Vaikea sanoa. Enemmän jää mieleen yksittäiset asiat yksittäisistä näytöksistä eikä sitä edes muista, mikä on miltäkin keikalta. Yksi, minkä muistan, on Vamppeja ja viulukoteloita toiseksi viimeinen Tampereen keikka, kun itsellä oli koko keikan ajan tosi varma fiilis. Juuri kyseisenä päivänä oli omat vanhemmat katsomossa samoin kuin joku Aamulehden toimittaja ja vielä biisitkin otettiin nauhalle. Siitä jäi hyvä mieli.
Mikä speksin tekemisessä on rankinta/tylsintä?
02.10.2007