Heikki "Ruski" Hagman, 33-v. Filosofian maisteri, Teatterin ja draaman tutkimus. Aikas elämäänsä tyytyväinen Lahtelainen, varsinkin kun menin naimisiin heinäkuussa.
Opetan lukiossa teatteritaiteen kursseja sekä ammattiopiskelijoille englantia. Kumpaankaan hommaan en ole pätevä, mutta teatteriopetukseen erittäin sopiva. Silloin tällöin myös näyttelen, esim. syksyllä Lahden Lauantainäyttämön näytelmässä.
Vetänyt Siimeksen Jyrin kanssa kaksi improkurssia, sekä kakkosohjaillut saman miehen vetäessä vastuuta.
"Tsaarin kuriiri" ja "Vamppeja ja viulukoteloita".
Jyri kysyi että tulenko. Olishan se nyt ollut hölmöä sanoa ei. Siinä vaiheessa en juuri ollut ohjannut, enkä kovin montaa kurssiakaan vetänyt. Improsta tiesin kyllä aikas paljon. Homma kuulosti riittävän haastavalta, mutta myös ehdottoman hauskalta.
Muistan nauttineeni valtavasti Vamppien esityksestä Hesassa. Tuntui siltä, että käsikirjoitus, tanssi, musa ja improaminen toimivat loistavasti yhdessä. Itse olin muiden kiireiden takia ollut liikaakin poissa, joten pystyin jännittämisen sijaan seuraamaan hommaa tavallisemman katsojan tavoin. Oli siis tiettyä etäisyyttä juttuun, mutta myös inside-tietoa.
Intensiivisiä kokemuksia, niin hyvässä kuin ikävämmässäkin mielessä. Teatteri-ilmaisun osa-alueet ovat selkeytyneet itselle. Erilaiset ohjaamistilanteet ovat antaneet hyvää käytännön oppia. Kiire, sellaisten persoonien kohtaaminen joiden kanssa ei osaa olla samalla aaltopituudella jne. tuovat omat haasteensa, jotka tietyllä hetkellä tuntuvat ylimääräisiltä. Nehän opettavat kuitenkin oleellisia asioita siitä, miten voi pitää työn ja siinä viihtymisen tasapainossa.
Helkkarin hauskaahan tämmönen puuha on! Sääli olisi, ellen olis törmännyt kaikkiin niihin ihmisiin joihin Speksin myötä on tutustunut.
Ollaan juhlittu ja pompittu lavalta monisatapäisen yleisön edessä, puhuttu soopaa ja keskusteltu teatterista. Se että eletään yhdessä produktio läpi, on todella hienoa, väsystä huolimatta.
Täytyy osata pitää tarkasti harjoiteltu ja hetkessä tapahtuvat uudet asiat hyvin tasapainossa. Täytyy pystyä heittäytymään tilanteen vietäväksi ja silti olla nokkela, että pääsee askeleen yleisöä edelle.
Täytyy ymmärtää että kyse on myös hauskanpidosta, mutta pistää porukka myös ammattimaiseen duuniin. Kaikkein tärkeintä on pystyä tekemään viihdyttävä paketti hurjan monista yksityiskohdista, mutta pitää se silti jotenkin ymmärrettävänä tarinana.
Asenteesta. Huumorintajusta. Rytmistä. Röyhkeydestä tehdä aivan omanlainen teatteri-esitys. Karnevaalin väreistä. Työnteosta. Tuhansista sanoista, jotka tiivistetään raikkaisiin repliikkeihin. Rentoudesta. Hiestä. Heittäytymisestä. Ajattelun ja toiminnan tasapainosta. Speksi on Bacchuksen inkarnaatio, joka haluaa saada virneen yleisön ja speksiläisten huulille.
Liikuntaharrastuksen aloittamista. Musan kuuntelua, mieluiten melodista rokkia, kohtuuraskaina annoksina. NHL-kauden seurantaa. Valioliigan seurantaa. Avantouinnin aloittamista. TV:tä ja tietokonepelejä. Teatteria katsojana, näyttelijänä ja konsulttina.
Se olisi hienoa, mutta epätodennäköistä koska töitä on niin paljon Lahdessa.
Mikä on teatterin tarkoitus?
Saada aikaan elämyksiä, viihdyttää ja herättää ajatuksia.
Mikä on speksin tarkoitus?
Saada aikaan elämyksiä, viihdyttää ja herättää yleisössä kateus siitä, ettei ollut itse mukana.
06.09.2007