Tamperelainen speksi oli ollut vanhempien tieteenharjoittajien haaveena jo melkein viisi vuotta, kun pari heistä otti viimein asiakseen tamperelaisen speksihengen herättämisen. Idea otti nopeasti tulta ja jo alkuvuodesta 1999 perustettiin silloiselle TTKK:lle Interaktiivisten Viihdenäytelmien Yhdistys NääsPeksi. Kuin puolivahingossa ensimmäiseen produktioon eksyi myös joitakin lääkisläisiä, jotka perustivat sittemmin yliopistolle oman Pseudo-yhdistyksensä. Yhteistyö toimi loistavasti ja sitä jatkettiin.
Ensimmäinen NääsPeksi oli Hamlet keväällä 1999 ja saman vuoden syksyllä tehtiin Matka maailman ympäri. Syksyllä 2000 nähtiin Niskavuoren valloitus, syksyllä 2001 tarinansa kertoi Oidipus ja syksyllä 2002 Oopperan kummitus huhuili tiensä suuren yleisön tietoisuuteen. 2003 saatiin seurata Tsaarin kuriirin matkaa Siperian halki. Vuonna 2004 nähtiin Vamppeja ja viulukoteloita mafiaperheen kapakassa, ja syksyllä 2005 taistelivat tiensä voittoon Noin kolme muskettisoturia. 2006 syksyn Blade Runner käänsi katseemme tulevaisuuteen. NääsPeksin historian kymmenes speksi vei katsojan Karibian merille Reisiluut ristissä. Seilattuaan Selipaatilla, NääsPeksi päätti siirtyä rakkauden maailmaan ja kaikkien aikojen kuuluisimpaan rakkaustarinaan, eli Romeoon ja Juliaan vieden tarinan uusiin ulottuvuuksiin. Rakkaudesta sankaruuteen Gothamin kaduilla johdatti Batman, eli Pimeä Ritari.
NääsPeksin sivusto on muokkautunut aikojen saatossa monin eri kääntein ja jotta ei unohtuisi historian lehdiltä sivuston ulkoasut eri ajoilta, niin tässä seuraavassa on koottuna kuvin vanhoja sivuja.
Hamlet
Matka
Niskavuori
Students -palvelimen sivut
Ensimmäiset naaspeksi.fi -sivut
Internetin ihmeellinen maailma on saanut mielettömän nettiyhteisöjen massaryntäyksen aikaiseksi, joten olen kerännyt tähän linkkejä eri medioihin jossa NääsPeksi esiintyy.