Jarkko Kailanto
Olen tällä erää (tammikuu 2007) Nokia Networksillä projektipäällikkönä.
Vähän kaikenlaista. Olin perustamassa nääspeksiä Hannu "Wessi" Vessarin ja Sami "Virnu" Sahalan kanssa aikoinaan. Sillä vauhdilla olin parissa ensimmäisessä nääspeksissä tuottajana. Lisäksi olen aina mukana ollessani ollut myös lavalla, yleensä pienehköissä rooleissa, ja jostain käsittämättömästä tanssitaitoihini liittymättömästä syystä olen myös tanssinut enemmän tai vähemmän. Lavastustalkoisiin en ole päässyt muutamaan vuoteen, koska minulla ja veljelläni Harrilla on sinne pysyvä porttikielto muidenkin työntekoa lamauttavan vaikutuksemme takia.
Hamletissa 1999, Matkassa maailman ympäri 1999, Niskavuoressa 2000, ja nyt tein pienen tauon jälkeen comebackin Bladerunnerissa 2006.
Alku oli tietysti suurta epätietoisuutta siitä miten mikäkin piti järjestää ja mitä se maksaa. Alun suurin ja tärkein tehtävä oli löytää jokaiselle osa-alueelle vastuuhenkilöt sekä sen jälkeen tekijät. Tähän lisähaasteensa tietysti tarjosi se, että speksiä ei ollut ennen tehty, joten tekijät piti myös aluksi saada uskomaan projektin toteutumiseen. Sitten kun pallo saatiin pyörimään siinä määrin että oli varmaa että raina toteutuu, niin oli hieno seurata projektin muovautumista kasaan ja sitä miten joka osa-alueelle alkoi löytyä innokkaita tekijöitä. Innostus mukaan lähtemiseksi tuli siitä, että olin pitänyt todella paljon pari kertaa näkemästäni teekkarispeksistä, ja haaveillut erilaisissa porukoissa, mm. perustajakollegan virnun kanssa, että olisi mukava saada tampereelle vastaava teatteriproduktio. Olin harrastanut näytelmiä kavereideni kanssa koko kouluajan, joten teki mieli taas tehdä jotain siihen suuntaan vivahtavaa. Sitten kun Vessarin Hannu lääkikseltä alkoi ajaa asiaa eteenpäin ja etsi apua touhuun teekkareista, niin tartuimme tuumasta toimeen.
Todella kiperä kysymys, koska mahtavaa meininkiä ja hienoja muistoja on ollut paljon joka kerta kun olen ollut mukana. Ehkä tähän on pakko kuitenkin kertoa tilanne ensimmäisen speksin ensi-illasta: meillähän ei ollut mitään aavistusta paljonko väkeä tulisi, olimme laatineet budjetinkin sen mukaan että paikalla käy 100 henkeä molemmissa näytöksissä. Muistan sen tunteen ja kylmänväreet erityisen hyvin kun katsoin Sampolan esiripun välistä hetki ennen esityksen alkua katsomoon ja totesin salin olevan lähes täynnä. Muistaakseni siellä oli noin 350-400 henkeä. Fiilis oli mahtava, ja sillä hetkellä tuli sellainen tunne että speksi saatiin todella aikaiseksi, ja että nyt vain kaikki tehty ja harjoiteltu peliin että yleisö myös viihtyy. Koko Hamletin (nykymittapuulla lyhyehkön) kiertueen kaksi päivää menikin sitten melkoisessa euforiassa, kun osoittautui että yleisö piti näkemästään.
No mitä nyt kaikkea pientä: uskomattomia elämyksiä, tajuttoman hienoja hetkiä, unohtumattomia kokemuksia ja mahtavia kavereita sekä tuttavuuksia.
Kyllähän lavalle on aina ollut hieno päästä, eli ehkä tuo näytteleminen on sitten ollut mieluisinta ja antoisinta, vaikka suhteellisen pienissä rooleissa olen ollutkin. Sitähän varten tämä aikoinaan perustettiin että pääsee itsekin esiintymään. Se ensimmäisen speksin tuottaminen oli ehkä haastavinta, koska ei ollut tosiaan mitään kokemusta siitä miten mikäkin asia pitää/kannattaa hoitaa. Tai mitä hoidettavia asioita yleensäkin on.
Ennen kaikkea innostuneista tekijöistä ja tekemisen ilosta. Yhdessätekemisen riemu on asia, joka vuodesta toiseen näkyy myös yleisöön ja jota kehutaan yhtenä nääspeksin parhaista ominaisuuksista, sekä yleisöstä että tekijöistä.
Salibandyä, kaukalopalloa, golffia ja nykyisin jonkin verran shakkia. Improvisaatiota yritän aloitella harrastamaan, ja teatterissa käymistä aina kun vaan saan aikaiseksi. Sitten satunnaisesti muuta sekalaista jos vaan aikaa riittää.
Kyllä tässä ihan hyvin oli jo kysymyksiä, lisäillään sitten myöhemmin jos jotain juolahtaa mieleen.
22.01.2007