Speksiperinne on Kuopiossa vielä nuori, mutta sitäkin elävämpi. Ensimmäinen KuoLO:n eli Kuopion lääketieteen opiskelijat ry:n speksi ”Tapaus Vivian” näki päivänpaisteen synnytyskanavan kautta vuonna 2004. Sen jälkeen speksejä on tehtailtu vuosittain.
Nuoresta iästä huolimatta KuoLO:n speksistä on muodostunut kiinteä osa Kuopion kulttuurielämää. Joka vuosi speksi otetaan erinomaisesti vastaan, minkä osoituksena esim. viime vuonna kaikki Kuopion näytökset myytiin loppuun ensi-iltaan mennessä. Kuopion esityksien lisäksi suuntaamme kiertueelle ympäri muita Suomen lääkis- ja opiskelijakaupunkeja.
Viime vuosina speksiä tekemässä on ollut tekemässä jokaiselta kuudelta eri vuosikurssilta yhteensä noin 100 hengen porukka. Speksiä tehdään Kuopiossa laadusta tinkimättä, mutta hauskanpitoa unohtamatta. Yleisön viihdyttäminen on meille kunnia-asia. Ja jokainen omstart tehdään!

Kuopion lääketieteen opiskelijat ry
KuoLO:n speksin kotisivut