Mikko Kohonen

Kuka olet?

Mikko "Mitsi" Kohonen. Tilallinen Hämeestä.

Mitä teet työksesi?

Työkseni olen suntio kotiseurakunnassani. Ammatiltani olen luonto- ja eräopas sekä autonkuljettaja. Lisäksi minulla on turvallisuusvalvojan koulutus.

Mitä teet/olet tehnyt speksissä?

Olen toteuttanut valosuunnittelun sekä valoajon kaikkiin tähänastisiin NääsPekseihin. Kerran olen jopa poikennut lavalla ilveilemässä. Lisäksi tehtävänä on ollut äänitehosteita ja tekniikkapakun kuljetusta.

Missä spekseissä olet ollut mukana?

Toistaiseksi kaikissa NääsPekseissä.

Miten ja miksi tulit mukaan speksiin?

Kaikki alkoi eräänä synkkänä ja myrskyisenä talvipäivänä 1999 kun Rolf "The Rolle" Koski kysyi haluaisinko tulla katsomaan erästä teekkariprojektia, josta saattaisi löytyä myös jotain tekemistä... Teatteria olin tehnyt vuodesta 1991, joten suurempaa väkivaltaa suostuttelussa ei tarvittu.

Mitä olet saanut speksistä?

Kaikkeahan en tohdi tässä kertoa, mutta nyt kun porukka on pieni eikä sana leviä niin sanotaan, että olen saanut, tehnyt ja kokenut paljon sellaista, minkä olen kokenut viihdyttäväksi.

Kerro paras speksimuistosi?

Näitä on niin monia etten osaa eritellä mitään tiettyä hailaittia. Mutta eiköhän tuo 50 tehtyä esitystä ole yksi semmoinen. (Reisiluut Ristissä ’07 Ensi-ilta) Toinen on saman rainan viimeisen esityksen lataus ennen esitystä ja tunne sen jälkeen.

Mikä tekee speksistä speksin?

Tähän voisi pasteta speksikonserton sanat.

Miten speksin valoshow syntyy?

Kaikki alkaa ensivaikutelmasta, jonka saan kun kuulen mikä on tulevan rainan aihe. Luon mielessäni sarjakuvamaisen näyn siitä mitä oletan olevan tulossa. Valitettavan usein budjetti puhkoo moiset ajatukset tai sitten terve järki. Yritän päästä seuraamaan harjoituksia edes sen verran, että olisin nähnyt joka kohtauksen harjoituksia ja ainakin pari läpimenoa. Mitenkään merkillistä ja yksityiskohtaista valosuunnitelmaa ei kannata tehdä, useasta esityspaikasta johtuen ja lisäksi näyttelijöiden improvisointi saattaa muuttaa kohtausta siinä määrin, että ’hands on’ tapa toimii paremmin. Lasken rainasta millaisia eri valaistustilanteita siinä on. Tapahtuuko kohtaus ulkona? Yöllä vai päivällä? Erilaiset sisätilavalaistukset, jotka korostavat roolihahmon asemaa tai luonnetta. Ollaanko hovissa vai baarissa? Ja millä mielellä? Lopulliset ratkaisut ja hienosäädöt tulevat usein vasta esityspäivinä, kun näen lavasteet paikoillaan ja/tai kun heilun katonrajassa suuntaamassa valoja. Kaikki kohtaukset yritän tehdä mahdollisimman yksinkertaisesti esim. yön ja päivän ero saattaa olla kiinni parista pikku jutusta. Kaikkia taikoja en edes kerro.

Oidipuksen (Taru Zorbasten herrasta) aikoihin mukaan tuli liikkuvat valot, joiden ohjelmat noudattelevat yksinkertaisuuden linjaa nekin. Voin ohjelmoida liikkuvat valot jo kotona ennen esityksiä, jolloin paikan päällä ei tarvitse enää kuin hienosäätää liikeratoja. Liikkuvia käytetään enimmäkseen biisien aikana.

Ohjaajilla on usein ollut toiveita johonkin yksittäisiin tilanteisiin tai kohtauksiin (HLUT™),(HUT™), Kuitenkin suurin osa on omaa näkemystäni sekä ideointiani, etenkin biisien aikana valoista näkee sen mitä kuulen sillä hetkellä. Teenkin valoshown usein itselleni.

Onko speksin valaistuksessa erityisiä haasteita?

Suurimat haasteet syntyvät kiertueella, jolloin esitystä sovitetaan erilaisiin tiloihin. Usein saliin päästään noin kuutta tuntia ennen esityksen alkamisajankohtaa ja tuohon aikaan pitäisi sisällyttää roudaus, tilaan tutustuminen, valaistuksen sovittaminen/ mahd. uudelleen suunnittelu, valojen asentaminen sekä suuntaaminen, valopöydän ohjelmointi, liikkuvien valojen ohjelmointi, jossain välissä voisi syödäkin jotain. Usein teen ennen alkua vielä harjoituksen, jolla haen ”tuntumaa” nopeisiin tilanteisiin kuten esim. valoajoon biisien aikana.

Tosin se, että on ollut usein samoissa paikoissa helpottaa kiirettä, kun joitakin asioita voi suunnitella jo hieman etukäteen. Lisäksi joissain paikoissa talon oma henkilökunta on ollut suureksi avuksi. Joissain paikoissa taas ovat osoittautuneet enemmän riesaksi. Nykyään ruokakin toimitetaan pelipaikalle asti. =o)

Oliko speksin tekeminen sellaista kuin kuvittelit?

Aluksi en tiennyt speksin tekemisestä mitään, (niin kuin ei moni muukaan) Lähdin mukaan tekemään teatteria ns. sieraimet auki – peitsi tanassa. Näin jälkeenpäin ajatellen en olisi voinut kuvitellakaan mitä se oikeasti on. Sitä ei voi lukea - se pitää kokea.

Mikä speksin tekemisessä on rankinta tai tylsintä?

Rankinta ja tylsintä on ehdottomasti se, että esitykset loppuvat, juuri silloin kun on hyvä vauhti päällä. Tämän jälkeen tulee speksityhjiö ja pahat vieroitusoireet useiksi päiviksi. Tätä ei saa sekoittaa ”keikkakrapulaan”, joka taas iskee joko todella hyvän tai todella huonon esityksen jälkeen. Sen vaikutukset ovat kuitenkin yleensä pelkästään positiivisia.

Mitä muuta harrastat?

Teatterin lisäksi partiota, salibandyä ja isoja rumia nelivetoautoja. Myös aikidossa on tullut käytyä. Talvella käyn rinteessä ja kesäisin pyöräilen ja/tai käyn melomassa, jos ehdin/viitsin.

Miten olet tullut toimeen teekkareiden kanssa?

Suorastaan kiusallisen hyvin. Monet ovat jopa erehtyneet luulemaan teekkariksi.

Pelottaako Hervanta?

Ei. Tosin taksia ajaessa usein ihmettelen kuka aisapää on suunnitellut Hervannan talojen numeroinnin?

Jäikö joku oleellinen kysymys kysymättä? Kysy se itseltäsi ja vastaa.

Oletko mukana vuonna 2009?

Silloin tulisi täyteen 12 NääsPeksi rainaa sekä yli 70 esitystä…

27.05.2008

in English muokkaa tulosta sivuhistoria sivukartta