NääsPeksi ulkomaalaisen silmin

Tähän olen kirjoittanut vaikka kuinka monta alkuja, mutta mitään ei kuulostanut omaperäiseltä kun ulkomaalaisen tarina vieraassa maassa on aina niin klisee kuin voi olla. Toisaalta ulkomaalaisen tarina Nääspeksissä ei ehkä olisi yhtä tietty aihe, kun tietojemme mukaan sellainen ei ennen ollut :)

Osasin jo suomea kun tulin Tampereelle, kun olin ollut ennen vuoden lukiovaihdossa Etelä-Pohjanmaalla. Ensimmäisessä vaihtaribileissäni tutustuin ulkkaritutor-Marekille, joka ehdotti että lähden mukaan improkurssille kehittämään kielitaitoani. Se oli aika irooninen sattuma, että vaihtovuodeni paras (ja luultavasti suomalaisin) homma alkoi vaihtaribileissa (vihaan pinnallisia vaihtaribileitä, se silloin oli minun ensimmäinen ja viimeinen :).

Improkurssin alku oli aika jännittävää:
"Nimi, mistäpäin, miksi tulit improkurssille".
"... cemre, pohjalais-turkkilainen, tulin tänne oppiakseni suomalaista huumoria.."

Kyllä silloin en tiennyt että suomalaista huumoria on monesti, teekkarihuumori on eri asia, speksihuumori on todella eri asia :)

Improkurssista selvästi muistan kahden asian koko ajan tapahtuvan: etsin sanoja sanakirjasta (mitään koskaan ei löytynyt ajoissa), ja minua jatkuvasti harmitti kun minulla oli sanottavaa mutten osannut sanoa sitä suomeksi. Improilu on kai äidinkielelläkin haastava, minulle se oli vähän haastavampi kun piti keksiä jotain, jonka sanat osaa suomeksi. Ne katoavat sanat aina löytyi kotimatkalla jokaisen impron jälkeen, mutta silloin niistä sanoista ei ollut mitään hyötyä. Tästä jatkuvasta vitutuksesta tuli syksyn lempiharrastus.

Lopulta improkurssi päättyi ja oli aikaa "tehdä" speksia. Kun pääsin lavastajaksi oppimani sanat muuttui, enää ei ollut kohtauksia, eikä ilmaisuja, rupesin oppimaan 'sahata', 'akkuporakone', 'vaneri', 'ruuvinmeisseli', ja sitten se kuuluisa 'kolmiosermi'. Aluksi meillä oli loputon määrä puita ja maalia, lopuksi tutkimuspöytä jonka alta tuli kuivan jään savua, kipsista tehty 'läpimenoseinä', Viking Line mainoksella varustettu strippitanko ja muutakin mielenkiintoista lavastusta.

Vaikka tähän asti oli kivaa rakentaa, mukavampaa oli nähdä "teoksemme" lavalla. Raina oli jännittävää ja virheeni johtuivat huolimattomuudestani eikä kielikyvyttömyydestä (jees!). Vaikka pari kertaa unohdettiin siirtää lavasteita, mitään isoja katastroffeja ei tapahtunut. Olla roudari speksissa oli huomattavasti kivempi kuin olla roudari tavallisissa teatterissa, sillä mekin päästiin lavalle aika usein. Mahtavinta oli kun saatiin Tyrell-kalsareita ja mentiin lavalle puoli-alasti kun katsojaa huusi "om start! lisää lihaksia!"-- toivottavasti hän sai mitä hän oli tilannut :)

Tampereen viimeinen keikka taisi olla kaikesta paras sillä tuli parhaita om starteja. Jatkot oli minulle vähän surullisia, kun selvästi se oli viimeinen speksi jonka voi tehdä. Oli sellainen katkera meininki, mutta kuintekin odotettavissa oli speksiristeily. Parin speksittoman kuukauden jälkeen tavattiin Katajanokan terminaalissa. Ja sitten taas speksisitseillä.

Aina kun olen speksilaisten kanssa pitämässä hauskaa, huomaan että se on erillä lailla hauskaa kuin muulloin. Minusta tuntuu että on mahdotonta juhlita speksilaisten kanssa ihan tavallisesti. Sen mukaan tulee aina joku tunnelma, joku lämmin fillis, joku oivallus. Ja kai juuri sitä minä rakastan.

Speksi on minusta kuin perheen rakkaus, kuin tekniikan äly, kuin taiteen boheemisuus. Speksi on, itse asiassa, kuin elämä. :)

Cemre Güngör 06.05.2007