Syksy 2000 käynnistettiin ensimmäisillä Loviisan päivillä. Juhlan todellista aihetta ei kuitenkaan voitu kertoa vielä tuolloin, koska rainan aihe oli salainen, niinpä Loviisan päivät nimettiin kesätapaamiseksi. Toinen alkunsa saanut tapaaminen oli speksiläisten yhteinen mökkiviikonloppu. Vastuualuerajojen yli tutustumisen helpottamiseksi järjestettiin yliyönharjoitus Kariniemessä, jossa improiltiin, saunottiin ja pelattiin Mafiaa, josta tuli The Peli koko kiertueen ajaksi. Oulun kiertueella pelattiin myös Killeriä, jossa kanssaspeksiläisiä niitattiin mitä mielikuvituksellisimmin konstein.
Niskavuoren lavasteet olivat käsittämättömän kokoiset. Massiivisten seinärakenteiden lisäksi raahasimme pitkin maata myös saunaa ja Sampolan ovitukkia. Kiertuepaku muuttui kuorma-autoksi, joka täyttyi silti ääriään myöten lavasteista ja PA:sta. Roudaus kiristi hermoja ja taustakankaan tipahtaminen Oulussa heti toisessa kohtauksessa melkein Aarnen päähän ei luvannut hyvää. Muutenkin reissu oli varsin tapahtumarikas, kuten kiertueaiheisesta Anturijutusta voi lukea. Niskavuoren mediapeitto oli melko kattava, eräskin mukana ollut kirjoitti jutun Aikalaiseen.
Niskavuoren musiikillinen erityispiirre oli maestron hakeman alluusion vuoksi täysin kotimainen musiikki, joka ulottui Jari Sillanpäästä Darudeen ja Värttinästä Don Huonoihin. Kiertueen Juttu olivat Pokemonit, joita katsottiin videolta, laulettiin Paranoidin sijasta ja lahjoitettiin speksiläisille kiitoksiksi.
Kimmo Turunen
Niskavuoren eräässä näytöksessä Ääni-ihmemies Rolle ja Maestro Demoni harrastivat tahatonta tilannekomiikkaa kommunikoidessaan mikkien ja kanavien sijainnista. Rolle tiedusteli Harrilta, missä kitaralle tarkoitettu mikrofoni oli tällä hetkellä, johon Harri vastasi "...joo...se kitaramikki on hanurissa...". Juttu jäi elämään itse esityksessä kylän miesten kortinpeluukohtaukseen jumalanäänen kertomana ilmoitusluontoisena asiana: "...ja maestro...otappa se kitaramikki pois hanurista...menee muuten haitaristilta soitto sekaisin...".
Satu-Maria Hellstén
Kariniemen mökkiviikonlopussa päivän päätteeksi mentiin tietenkin saunaan. Rolle olikin saunaa ahkerasti lämmittänyt. Ja hyvin olikin lämmittänyt. On se kumma kun mikään ei kelpaa, kyllähän 115 astetta on ihan normaali löylyttelylämpö.
Saunakammarissa oli mukavan lämmin hengailla illan pimeydessä. Jostain syystä kammari oli ihan täynnä ihmisiä ja jotain tekemistäkin piti sitten keksiä. Homman nimi oli seuraava: keksittiin ensin joku sana, esimerkiksi yö. Sitten piti keksiä lauluja, joissa kyseinen sana esiintyi. Sanaa vaihdettiin vasta sitten kun kukaan ei enää keksinyt yhtään laulua. Ilmeni että speksiläisten osaamien laulujen kirjo oli melkoisen suuri.
Sanna Saarelainen
Villi meno lavalla sekä lavasteiden laatutakuun kestävät rakenteet ottivat hieman osumaa Niskavuoren kiertueella. Ennätyspainavat lavasteet kulkivat Koff-rekalla ja tavaran paljouden vuoksi raahasimme läpi Suomen melkoisen määrän ylimääräistä ja tarpeetonta tavaraa, kuten Sampolan ovipainon, joka kiltisti purettiin rekasta, jokaisella esityspaikalla, kunnes joku huomasi, että mitä helvettiä toikin täällä tekee.. Koululautakunnan näyttävät synkronoidut kaatuilut tuoleilla aiheuttivat paljon sälää ja apteekkarin villit humalaimprovisaatiot tonneittain siruja sekä kolhiintuneita perintökalleuksia. Jokaiseen esitykseenhän räätälöitiin erikseen kaksi ylimääräistä ikkunaa sekä yksi seinä. Oulussa myös taustakangas sai tarpeekseen ja repesi kesken ensimmäisen puoliajan. Onneksi katosta putoava kangas lautoineen osui vain Wessin hattuun. "Omstart, lisää lavasteita", huudettiin yleisöstä. Kaikkien törmäilyjen yhteisvaikutuksena myös kantavat (ja helvetin painavat) seinät olivat hätää kärsimässä. Juuso "lavastajaguru" Liljeroos kävikin teippaamassa seinään roudarin teipillä ristin, jotta pysyisivät kasassa edes pyhällä hengellä.
Sanna Saarelainen
Erilaiset seurapelit ovat aina olleet speksikiertueiden suola. Niskavuoren aikaan lanseerattiin suurta suosiota saavuttanut Mafia-peli iltojemme iloksi. Koska bussissa sitä oli kovin hankalaa pelata, aloitimme matkalla Ouluun Killer-nimisen pelin. Siinä kaikki kirjoittivat nimensä lappuun ja jokainen sai yhden kanssa pelaajan nimen lapulla. Tämän jälkeen tuo henkilö piti salamurhata ampumalla, räjäyttämällä tai myrkyttämällä. Jos tehtävä onnistui kenenkään sitä todistamatta, "kuollut" luovutti oman lappunsa murhaajalleen. Peliajaksi sovittiin noin 14 tuntia eli seuraavan aamun aamiaiseen asti. Nokkelat speksiläiset keksivät mitä innovatiivisimpia tapoja salamurhille. Oli vaippapommia, luomiväriä suihkussa hermokaasuna, tomusokeria myrkkynä juomissa sekä erilaisia tupakka-askeihin, pyyhkeisiin ja laukkuihin kätkettyjä pommeja. Vainoharhainen tunnelma väritti koko yötä, sillä kukaan ei uskaltanut mennä tupakalle, saunaan tai vessaan yksin eikä kenenkään kanssa kahdestaan. Mukana tuli aina olla todistaja, jotta murhayritys raukeasi. Aamulla hengissä taisi olla 6 pelaajaa, joista osa oli nukkunut saunan eteisessä lukkojen takana. Voittajaksi julistettiin Heikki "the butcher" Ruski, joka oli listinyt 8 kanssa pelaajaansa.
PP
Oli Niskavuoren viimeisten harjoitusten aika, ja paikalla ollut yleisö sai jo huudella omstartteja. Paulig Niskavuori alias Heikki Ruski esiintyi kohtauksessa, jossa hänen piti nousta pöydälle, nostaa kätensä ylös ja huutaa valloittaen "I'm the king of the world". Tähän huudettiin omstart "ruotsiksi". Noh, "jag heter kungen i mitt land" on melko sama muttamutta..