Muistoja Oidipuksesta

Kesällä 2001 esiintymispaikkojen varauksissa tuli Sampolan kanssa sarja osittain ehkä tahallisia väärinkäsityksiä, joten edessä oli uuden esityspaikan löytäminen. Teekkarispeksin tavoin päädyimme Tullikamarille, josta kuin ihmeen kautta löytyi marraskuulle kolme vapaata iltaa. Keikkapaikka todettiin hyväksi ja tammikuussa 2002 varattiinkin heti seuraavan kahden syksyn keikat myös Tullikamarille.

Douglas Adamsin kuolema keväällä 2001 inspiroi tuottajan kirjoittamaan speksiversion Linnunradan käsikirjasta. Samalla tyylillä kirjoitettiin myös Oidipuksen mainosteksti Anturiin. Oidipuksen kiertue oli hengeltään melkoisesti Niskavuorta positiivisempi. Murhapelit jätettiin väliin ja roudattavaakin oli vähemmän. Oidipuksen lavastus oli rakennettu aika kevyeksi ja vaihtoja oli vähän, koska Tullikamarin lavalla siirrot olivat hankalia. Myös PA:n kantamiselta säästyttiin, sillä keikkapaikoilla Oulua lukuunottamatta oli oma PA, ja Oulun PA:n hoiti paikallinen firma. Kemuttelu pääsi valloilleen niin keikalla kuin kotona. NääsPeksin uusi kerhohuone Sähkötalon kellarissa toimi niin tavaravarastona kuin kokoustilana, ja pidettiinpä siellä erinäisiä bileitäkin.

Pahimmat paniikin hetket taidettiin kokea kiertueelle lähtiessä, kun ilmeni, että Hera on sairaalassa Turussa. Paikkaaja kiertueen näytöksiin löytyi käsistiimistä.

Loppuu ne homovitsit!

Outi Kaikkonen
Käsistiimin ideoidessa Oidipuksen tapahtumia ja keskustellessa ottovanhemmista Korintin hovissa lähti liikkeelle ajatus Otto-nimisistä vanhemmista, ja ennen kuin kukaan ehti sanoa homo, meillä oli käsiksessä kaksi kuningasta Korhintin valtakunnassa. Koska parisuhteen rekisteröinti ja homoadoptio olivat kovasti tapetilla tuolloin, sana-assosiaatiosta lähtenyt läppä olikin yhtäkkiä todella yhteiskuntakriittinen ja ajankohtainen aihe. Korhintin valtakunnasta tuli nyky-yhteiskunnan vastakohta, jossa homot olivat normi ja heteroita katsottiin pitkin nenän vartta. Käsistiimi onnitteli itseään, olipa ylevää. Vaan mikä oli palaute: "Onko aina pakko mollata homoja?" "Vähänkö halpaa heittää näin paljon homovitsejä." Kaikkia ei vaan voi miellyttää...

Ne nauraa sulle

Outi Kaikkonen
"Kansa kunnioittaa minua", julisti Oidipus Hesan näytöksen hääkohtauksessa. "Ne mitään kunnioita, kato vaikka, ne nauraa sulle sun selän takana", vastasi eturivistä kiertuebrunetti. Ja aivan totta, välittömästi tuon kuultuaan repesi koko stilliin jähmettynyt hääväki täysin.

Speksiarvostelu: Oidipus

Quote:
"Nimeni on Pus, Oidipus"

Tyylilaji:
Romantiikka/Komedia/Seikkailu/Musikaali/Toiminta

Kesto:
2,5 h + omstartit

Ohjaus:
Teemu Ojala

Tuottajat:
Salla Heinänen, Outi Kaikkonen, Aleksi Kallinen, Kari Ranta

Pääosassa:
Heikki Ruski, Meri Partio, Aleksis Pohjola, Harri Kailanto

Sivuosissa:
mm. Saara Vuorimaa, Heidi Utriainen, Janne Aaltonen, Elina Hämäläinen, Olli Kontulainen, Pekka Leikas, Sanna Koskinen sekä kymmeniä muita teekkareita ja lääkisläisiä

Juoni:
Jumalilla on tylsää, kun maan päällä ei ole riittävästi sekasortoa, sotia ja seksiä. Tätä dilemmaa varten luodaan oikein kunnon kompleksinen tarina Oidipuksen ynpärille. Jo muinaisten ennustusten mukaan Oidipuksen suhteet vanhempiinsa osoittautuvat vähintäänkin kimuranteiksi. Asiaa ei auta yhtään se, että Olympoksen rietastelijat ovat koko ajan sotkemassa maan matosten rauhallista taivallusta läpi vuosien vieremän. Ennen kuin ennustus voidaan PANNA toteen on tarinalla ja sen mukana elävilla hahmoilla pitkä matka edessä kaikkine omstartteineen ja juonenmutkien puserruksiin kietoutumisineen. Speksin hengen mukaan juoni on täysin viihteen tarkoituksiin muokattu, ja mitä parasta, yleisö pääsee vaikuttamaan sen etenemiseen huutamalla välillä omstartin, kun haluaa jonkun kohtauksen uusittavan tai esitettävän toisenlaisella tavalla.

Muuta:
Tämän vuoden speksi nousee omassa all-time Top-Tenissa suoraan jaetulle ykkössijalle. Musiikki oli aivan loistavaa, sillä joka biisissa oli kunnon särmää. Juoni oli vedetty oikein kunnolla yleisöön meneväksi pehmopornoksi, joten kerrankin ei tarvinnut kuunnella yleisön "vähemman vaatteita" -huutoja. ;) Tosin varsinkin naisten olisi suonut huutelevan miesnäyttelijöille hieman rankempia omstartteja. (en halua spoilata, joten en kerro mihin kohtauksiin, olkaa tarkkana) Ensi-illaksi speksi vaikutti yllättävän valmiilta ja edes pieniä takelteluja ei juurikaan havainnut. Oikeastaan vain yleisö oli huonosti valmistautunut, kun omstartteja tuli laulujen lisäksi tosi nihkeästi. Kaiken kaikkiaan sanoisin, etta tämä oli speksihistorian riehakkaimmasta ja keveimmästä päästä. Nyt ei auta kuin mennä junalla Hesaan katsomaan, jos ei lippua ole vielä hankittuna.

Special:
Käsikirjoitukseen on piiloteltu kekseliäästi eri elokuvien ja TV-ohjelmien viittauksia, kuten tarkkasilmaiset huomaavat. Tänä vuonna oli tasa-arvopolitiikassa keikahdettu naispuolisten sankarien puolelle, mikä onkin kasvava trendi. Hienoa ajankohtaisuutta.

Arvostelu: (asteikko 0-5)
Juoni/Käsik.: 4,5
Ohjaus: 4,5
Sanoitukset: 5
Musiikki: 5,5
Näyttelijät: 5+
Romantiikka: 4
Toiminta: 4,5
Huumori: 4,5
Yleisarvosana: 5

-Pietu (Sami Pietarinen)
20.11.2001

Lähde: tut.ilmoitus

in English muokkaa tulosta sivuhistoria sivukartta