Teekkarispeksi

Teekkarit toivat ensimmäisinä speksihupailun Suomeen 1900-luvun alussa. Teekkarispeksin historia koostuukin useista eri Jämeräpartaisen insinöörin tempausten yhteydessä esitetyistä spekseistä, jotka saavuttivat suunnattoman suosion niin teekkareiden kuin suurenkin yleisön keskuudessa. Aatteen palo kuitenkin sammutti speksiperinteen 60-luvulla ja viimeinen vanhan ajan speksi Vanhat portaat esitettiin vuonna 1967.

Nykymuotoinen Teekkarispeksi on Otaniemen teekkareiden uudemmalla ajalla lanseeraama kulttuuri-ilmiö, jota on Vuodesta 1990 lähtien tehty joka vuosi. Espoon ja Helsingin lisäksi Teekkarispeksi esiintyy Vaasassa, Oulussa, Lappeenrannassa, Tampereella ja Turussa. Esitykset ovat perinteisesti maalis-huhtikuussa. Teekkarispeksi ilahduttaa vuosittain noin 3 000 päistä yleisöä ja produktioon osallistuu lähes 100 tekniikan opiskelijaa.

Teekkarispeksin esityksen pohjana toimii loppuun asti hiottu kokonainen näytelmä, mutta improvisaatiota toteutetaan puhtaasti yleisön ehdoilla. Teekkarispeksin ominaispiirteisiin kuuluu myös originaali ote musiikkiin; sanoitukset ja sovitukset ovat omaa käsialaa.

Speksissä ovat kauneimmat naiset ja komeimmat miehet. Speksi on älyn voitto materiasta ja luovuuden voitto rutiineista. Speksi on ja voi.
- Veijo Speksi

Teknillinen korkeakoulu
Teekkarispeksi


in English muokkaa tulosta sivuhistoria sivukartta