Tommi Tuominen
Teatterin ja draaman tutkimusta Tampereen yliopistossa
Olin viime syksyn näytelmässä "Noin 3 muskettisoturia" apuohjaajana
Se oli ensimmäinen mukanaoloni
Pari vuotta sitten luin arvostelun aamulehdestä ja se jäi mieleen kytemään. Kun ohjaajana oli luokkakaveri Jyri Siimes, niin kysyin josko hän tarvisi käsikirjoittajaa tai apuohjaajaa. Ekana vuonna homma jäi vielä suunnittelun asteelle, mutta nyt tulin sitten mukaan.
Tosi hyvin. Tutustuin paljon uusiin, loistaviin tyyppeihin ja speksireissut oli ihan parhaita "Ei speksihenkeä parempaa..."
Lisää itseluottamusta ohjaamiseen, koska jouduin ohjaamaan tämän projektin loppuosan kylmiltäni melkein yksin kun ohjaaja sairastui. Lisäksi olen saanut tutustua tähän mielestäni aivan loistavaan näyttämökomiikan muotoon. Uusia kavereita ja tuttavia on myös tullut roppakaupalla. Eli saanti oli varsin kohtuullista. Terveisiä tanssitytöille! ;)
Se oli ehkä se kun Oulussa olin kipeänä ja kännissä lavalla loppukumarruksissa, kun tuottaja ilmoittaa mikkin että meillä on ollu sitte sellanen perinne että apuohjaaja juo puolet jallupullosta jonka oululaiset antoivat. Sitte yleisö rupee laulamaan "Juo pois..." ja mä epätoivosesti yritän läikyttää mahdollisimman paljon ainetta lattialle, jotta en joutuis oksentamaan. -Ei onnistunu...
Se henki että kaiki on meses kympillä ja tietty massiivisuus bändien, lavasteiden puvustuksen ja tanssioiden kanssa tuntuis myös kuuluvan asiaan. Mut kaksmielisen juonen kanssa tärkein yksittäinen tekijä taitaa kuitenkin olla se et yleisöllä on valta ja näyttelijät kunnioittaa sitä.
Ehkä kaks asiaa:
1) Kun tulee ite ihan vihreenä porukkaan ni kaikilla on niin paljon visioita siitä millainen speksin "pitää olla", että välil ei tiedä mikä ois viisas ohjausratkaisu ja mikä ei. Välil on vaikea tasapainoilla sen välillä "miten speksiä on aina tehty" ja mikä tuntuu näyttämöllisesti toimivalta ratkaisulta.
2) Kun yleisö saa osallistua, on välillä vaikeaa tietää miten ohjaaminen kannattaisi tehdä, jotta valmiista teoksesta tulisi mahdollisimman hyvä YLEISÖN KANSSA. Ei oo aina varmutta kuinka pitkälle joitain gägejä kannattais viedä ja mitä kannattaa jättää leisön oivallettaviksi. Tavallisessa näytelmässä on helpompaa kun vaan täytyy saada kohtaus toimimaan mahdollisimman hyvin ja se on siinä.
Kyllä se varmaan oli. Humanistiks mul on aina ollu suuret perversiot kaikkia teekkariperinteitä kohtaan, joten oli mainiota päästä mukaan porukkaan ja mitä mielikuvituksellisimpiin ryyppäjäisiin. Ei mul nyt ees loppupelissä tainnu ihan hirveesti mitään odotuksia olla. (Muuta ku että tanssitytöt olis kauniita).
No tossa jo yllä tulikin vähä eriteltyä tätä. Aika normaalia "hömppäkomedian" (tämä termi sallittakoon) ohjaamista, noilla parilla erotuksella joita ylhäällä kerroinkin.
Matkustaminen hervantaan oli välillä rankkaa. Samoin on toki haasteellista loppuvaiheessa ohjata massiivista kokonaisuutta, johon kuuluu itse näytelmän lisäksi bändi, tanssijat, puvustus, lavastus ym. No itseasiassa aika hauskaa sekin oli, kunhan vaa on visiot itelle selvinä.
Ampumapainia, Palloa, hengailua ja kurpitsoiden katselua.
Oikeen kivasti. Hienoa porukkaa!
Joo.
Koska pelataan pesäpalloa?
Viime vuonna tähän aikaan.
20.09.2006