Mainoksia ja markkinointia

Ensi-iltaan on kymmenen aamua jäljellä ja kaikki palaset alkavat loksahtelemaan pikkuhiljaa paikoilleen. Pieni, mutta sisukas, mainosmyyntitiimimme on jo hyvissä ajoin saanut viimeisteltyä tehtävänsä. Mainosmyynti asetti tavoitteeksi erityisesti löytää yhteistyökumppaneita, joiden kautta saamme suoraan speksiläisille tukea. Eli yksinkertaisuudessaan ruokaa ja hyödykkeitä tekijöille. Luonnollisesti toinen tavoite oli saada turvattua taloudellisella rintamalla kustannuksia. Ilokseni voin sanoa, että onnistuimme tässä mahtavasti ja NääsPeksi haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan.

Markkinointitiimimme, joka on pienempi ja sisukkaampi kuin mainostiimi, on suorittanut oman sisukkaan tempauksensa speksin markkinoimiseksi. Eli mikäli olet nähnyt liikaa julisteita ja mainoksia tämän vuoden rainasta, olemme onnistunut. Viime vuonna kaikki Tampereen esitykset olivat loppuunmyytyjä, siinä on kova tavoite tällekin vuodelle.

NääsPeksin yhteistyökumppanit vuonna 2009 (aakkosjärjestyksessä):

  • Aamulehti
  • Autoarvio
  • Danone
  • DomusPrint
  • Juvenes
  • Lapin Liha
  • Piruetti
  • Punanaamio
  • Riemurinne Ky
  • RimTek
  • Semafori
  • TEK
  • TOAS
  • TTS
  • TTY
  • TTY Alumni Ry

Terv. Mainos- ja markkinointivastaava Teppo

Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post. Both comments and trackbacks are currently closed.
-->