Syksyn 2009 rainan, Pimeä Ritari, näytökset ovat päättyneet. Suuri kiitos kaikille katsojille, tukijoille ja tekijöille.
Muistakaahan käydä vielä antamassa palautetta rainasta nettilomakkeen avulla!
Rauhallista joulun aikaa ja railakasta uutta vuotta!
Teppo Kekäläinen
|
28.11.2009
Avasimme palautelomakkeen tämän vuoden rainasta. Käy siis antamassa risut ja ruusut.
Toivottavaa toki on, että olet nähnyt rainan ennen palautteen antamista.
Antamalla sähköpostiosoitteesi, osallistut vastaamalla lippuarvontaan. Arvomme vastanneiden kesken neljä lippua ensi vuoden rainaan.
Kiitos ja kumarrus.
Oulun upea rundi on takana ja huomenna keskiviikkona NääsPeksi palaa jälleen esiintymään kotikentälleen. Muistakaahan tulla jututtamaan näyttelijöitä ja muita rainan tekijöitä Semaforiin heti keikan jälkeen!
Läpimenoviikonloppu on käynnissä täyttä päätä. Näyttelijät tekevät pitkää päivää kaikkien osa-alueiden tukiessa toimintaa. Homma etenee kuin rasvattu risteilyohjus ja ensi keskiviikkona on odotettavissa täsmäohjattu räjähdys!
Onnea kaikille, jotka ehditte hankkia lipun!
Mikäli kiinnostaa, minkä näköisitä tyyppejä lavalla ja lavan takana heiluu, käy kurkkaamassa osa-aluekuvat galleriasta
Teppo Kekäläinen
|
12.11.2009
Näytökset on loppuunvarattu, peruutuspaikkoja voi kysellä osoitteesta peruutuslista@gmail.com
Ensi-ilta lähenee hirvittävää vauhtia ja tämä saa vipinää myös lavastuksen kinttuihin.
Taustamusiikkina toimii esimerkiksi tämä kappale ;)
Ps. Nyt näyttää pahasti siltä, että kaikki tampereen keikat on loppuunmyyty. Toivottavasti ehdit saada lipun hanskaan. Jos et, osaat varmasti ensi vuonna olla liikkeellä ajoissa.
http://www.students.tut.fi/~punamaki/rakentelua.m
Lippuja näytöksiin on myyty kuin leipää! Viimeiseen näytökseen on vielä jonkin verran lippuja jäljellä, muiden näytösten osalta myydään ihan kohta eioota. Kolmas näytös meni tänään kokonaan loppuun.
Aikaa kuhnimiselle ei ole! Osta omasi ettei harmita.
www.naaspeksi.fi/liput
Teppo Kekäläinen
|
8.11.2009
Ensi-iltaan on kymmenen aamua jäljellä ja kaikki palaset alkavat loksahtelemaan pikkuhiljaa paikoilleen. Pieni, mutta sisukas, mainosmyyntitiimimme on jo hyvissä ajoin saanut viimeisteltyä tehtävänsä. Mainosmyynti asetti tavoitteeksi erityisesti löytää yhteistyökumppaneita, joiden kautta saamme suoraan speksiläisille tukea. Eli yksinkertaisuudessaan ruokaa ja hyödykkeitä tekijöille. Luonnollisesti toinen tavoite oli saada turvattua taloudellisella rintamalla kustannuksia. Ilokseni voin sanoa, että onnistuimme tässä mahtavasti ja NääsPeksi haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan.
Markkinointitiimimme, joka on pienempi ja sisukkaampi kuin mainostiimi, on suorittanut oman sisukkaan tempauksensa speksin markkinoimiseksi. Eli mikäli olet nähnyt liikaa julisteita ja mainoksia tämän vuoden rainasta, olemme onnistunut. Viime vuonna kaikki Tampereen esitykset olivat loppuunmyytyjä, siinä on kova tavoite tällekin vuodelle.
NääsPeksin yhteistyökumppanit vuonna 2009 (aakkosjärjestyksessä):
- Aamulehti
- Autoarvio
- Danone
- DomusPrint
- Juvenes
- Lapin Liha
- Piruetti
- Punanaamio
- Riemurinne Ky
- RimTek
- Semafori
- TEK
- TOAS
- TTS
- TTY
- TTY Alumni Ry
Terv. Mainos- ja markkinointivastaava Teppo
Tuottajan rooli teatteriproduktiossa ei varmastikaan ole monelle kävijälle täysin selkeä. Siksi onkin syytä avata sitä mitä tuottaja tässä sirkuksessa tekee ja miltä Joku Tuottaja näyttää.
Joku Tuottaja hoitaa tällä hetkellä kiireisenä (ja tyytyväisenä) lippuvarauksia ja hoitaa lisää lippuja kauppoihin niiden loppuessa. Tämän lisäksi Joku huolehtii siitä, että rainapaidat löytävät oikeaan osoitteeseen sekä selvittää vastaukset kysymyksiin, joihin kukaan muu ei ole osannut vastata.
Mutta miltä Joku Tuottaja näyttää, jotta osaat vetää Tuottajaa hihasta tai antaa välitöntä palautetta siitä kuinka hyvin tai huonosti hommat tällä hetkeltä toimivat.
J. Tuottajan tunnistat näistä piirteistä.
Ps. Lippuja on vielä jäljellä. Hoida omasi kotiin nopeasti.
Fiilis: väsynyt, mutta onnellinen. Takana on tiukka viikonloppu rankkaa treenaamista, ja hiilimöykyn timantiksi puristamista. Kiikoisten nuorisoseurantalo osoittautui tajuttoman hyväksi treenitilaksi. Ensimmäistä kertaa kaikki osa-alueet saivat tarepeeksi treeni- ja puuhasteluaikaa, koska tilaa oli nyt riittävästi.
Iso kiitos viikonlopun onnistumisesta menee myös Lapin lihalle, jonka sponsoroimat Savuporokiusaukset pelastivat monen nälkäisen speksiläisen päivän sekä perjantain, että lauantaina. Erityisesti päivä pelastui ruoan laittajien osalta, sillä valmiista paketista oli ihanan helppo tehdä ruoka isolle porukalle!
Täytyypä pistää icemanit jatkossakin ostolistalle ja muistaa seuraavalla kerralla ruokaa laitettaessa lisätä vähän vähemmän pippuria. ;)